Sivut

18.12.2013

Heikki Meriläinen ja Kalevalan maailma

Akseli Gallen-Kallelan kalevalainen juliste,
josta julkaistiin 2006 postimerkki.
Heikki Meriläisen kulkiessa monilla kansanperinteen keräysmatkoillaan, hän hiihteli samalla myös omia latujaan. Yksi kerääjän omista tavoitteista oli täydentää Kalevalaa ja Kanteletarta tiedoilla, jotka niistä vielä puuttuivat.

Meriläistä laajalti vuonna 2002 julkaistussa väitöskirjassaankin tutkinut Tuulikki Kurki toteaa aiemmassa kirjoituksessaan "Taikojen Lönnrot - Heikki Meriläinen", että Meriläisellä oli näkemys Kalevalasta kansanrunouden kokonaisesityksenä. Toiseksi hänen tavoitteenaan oli kirjoittaa eräänlainen tekstien "käärö" tai aarre kansan henkisestä perinnöstä. Meriläisellä oli oma tulkintansa Kalevala-maailman olemassaolosta.


SKS:lle lähettämissään kirjeissä Meriläinen kuvasi Väinämöisen Väinölää ja Pohjolaa, joiden olemassaolon hän oli havainnut keruumatkoillaan. Kuvauksissa näkyy selkeästi myös Kalevalan ja Lönnrotin vaikutus.


Heikki Meriläisen mukaan Itä-Kainuu ja Länsi-Viena, Vuokkiniemi, Suomussalmi ja Kuhmon pohjoinen osa ovat varsinainen taikamaailma, Väinämöisen Väinölä. Väinölässä vallitsi kaunis Ukko Ylijumalaan luottava sopusointu ja ihmiset lauloivat Väinämöisen syntytaikoja.


Toisaalta oli olemassa Pohjola, mihin kuuluivat Venäjän Karjalan pohjoinen osa, Ruotsin Lappi ja alue Kainuun läntisestä osasta. Siellä Pohjolassa perinne oli muuttunut raaoiksi ja sydämettömiksi jäljennöksiksi vanhoista muodoistaan. Kurjen mukaan Meriläisen näkemykset muistuttivat tässä suhteessa Lönnrotin esittämiä ajatuksia.


Meriläinen lienee olettanut, että hänen kokoelmiaan kansanrunousarkistossa luettaisiin yhtenä kokonaisuutena, jolloin myös perinteen ja kansan luonteen erot Väinölän ja Pohjolan välillä tulisivat näkyville. Tutkijat lukivat hänen tekstejään myös toisin.


"Omana aikanaan Meriläinen sai tunnustusta laajasta perinteen keruutyöstään. Ensiksikin, Meriläinen oli koonnut taikaperinnettä laajoilta alueilta, joista monikaan kerääjä ei enää ollut olettanut löytävän keräämisen arvoista perinnettä."


"Toiseksi Meriläinen oli tavoittanut kansan parista sellaisia tietoja, joita oppineistoa edustavat kerääjät eivät olleet saaneet tietoonsa. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että Meriläinen itsekin kansanmiehenä tavoitti kansan luottamuksen."


"Lisäksi Meriläinen oli kokoelmassaan kuvannut taikoja ja niihin liittyviä loitsuja toistensa yhteydessä, mitä pidettiin tärkeänä havaintona ja se myös lisäsi kokoelman tutkimuksellista käyttöarvoa."


Kiitosten ohessa Heikki Meriläisen perinnekeräelmiä myös kritisoitiin. Kerääjä oli joidenkin tutkijoiden mielestä todellakin hiihdellyt omia latujaan osin sekä keräystyössä että tavoitellessaan lopulta jopa Kalevalan kaltaista kokonaisuutta. Tutkijat nyreilivät myös siitä, että joistakin muistiinpanoista puuttui osa toivotuista kertojaa ja keräyspaikkaa koskevista tiedoista, mitkä saattoivat ymmärrettävästi olla laajan aineiston parissa ahertaville tutkijoille joskus tärkeämpiä kuin keräystyön varsinainen sisältö.


Heikki Meriläinen sijoittui omana aikanaan kansan ja oppineiston välimaastoon, kuten myös suhteessa suulliseen ja kirjalliseen kulttuuriin. Hän oli todellakin näkemyksellinen ja syvällisesti työhönsä paneutunut kansanperinteen, myös runsaiden taikojen ja loitsujen taltioija.


Tuulikki Kurki toteaa, ettei Meriläinen ollut ainoa tällainen itseoppinut ja näkemyksellinen perinteenkerääjä. Vastaavia kansan parista tulleita kirjoittajia on ollut runsaasti ennen Meriläistä ja jälkeenkin, alkaen arkkiveisujen kirjoittajista 1500-luvulta ja päätyen nykypäivän harrastajakirjoittajiin. Nykypäivän kulttuurintutkimuksessa "välimaaston" tekstit ja kirjoittajat ovat monessakin suhteessa kiinnostavia.

"On tärkeää huomioida, että kirjoittajat eivät suinkaan ole käyttäneet kirjallisista lähteistä käyttämiään aineksia tiedostamattomasti tai väärin, vaan voidaan väittää, että he käyttivät niitä harkitusti hyväkseen luoden omintakeisia esityksiä kansanperinteestä. Näkemykset saattoivat noudattaa oppineiston esittämiä tulkintoja, olla niille vastaisia tai täydentää niitä. Heidän toimintansa on vähintään yhtä pitkä kuin kansanrunouteen liittyvä tutkimuksellinen kiinnostuskin."



***

Taikoja ja loitsuja

Runonlaulaja Petri Shemeikan 
patsas Sortavassa paljastettiin 
laulujuhlilla 1935.

Kuvanveistäjä oli Alpo Sailo.
Vanhalla kansalla tietäjineen oli taikoja ja loitsuja jokaiseen arkipäiväiseenkin tarpeeseen. Tietäjää tarvittiin paitsi monenlaisia  sairauksia parantamaan, myös ennalta vahinkoja ja onnettomuuksia torjumaan.

Perinnetiedossa ja tietäjissä oli korpikansan ainut turva, sillä oikeita lääkäreitä oli hyvin harvassa, jos oli missään. Edes pappia ei saanut helposti paikalle, puhumattakaan muista kirjanoppineista. Osa kansan omista konsteista lienee toiminut tai sitten ei, mutta useinhan sairaat parantuivat itsestään. 


Jossain määrin osattiin käyttää luontais- ja yrttilääkintää, mutta sellaisia taitoja kirkko ja sittemmin valtiokin oli juurinut kansasta jo satoja vuosia, julminkin ottein.


Loitsiminen tai taikavoimien käyttäminen ja kuten Meriläisenkin keräystuloksissa usein sanotaan, "puoskiminen" eli puoskarointi oli uskomuslääkintää. Jossain maailmalla lienee joskus tutkittukin sitä, että uskomuslääkinnällä, shamanismilla, kuten myös esimerkiksi meditaatiolla, saattaa olla havaittavaa vaikutusta hoidettavan aivotoiminnassa. 


Hoidettavan pitäisi myös uskoa paranemiseensa. Nykyisin lääkärit saattavat käyttää jossain määrin lumelääkintää, ainakin Keski-Euroopan maissa. Lumelääkinnän on todella osoitettu toimivan potilaan hyväksi. Leikillisesti voisi sanoa, ettei siitä ole näyttöä, että valelääkäri olisi määräillyt lumelääkkeitä. 


Maailma ei sittenkään ole muuttunut niin paljon kuin luulotellaan, ainakaan ihminen itsessään ei ole paljoa kehittynyt. Silkkoja hörhöhoitoja ja turhakelääkintää on nykyisinkin tarjolla aina vain enemmän, joten kannattaa olla tarkkana. Toisaalta voisi kai ajatella niinkin, että jos "uhri" saa jostain höpöhoidosta hyvän mielen, haittaako se mitään.


Taikausko haltijoineen oli entisajan Suomessa läsnä kaikkialla vai olisiko parempi puhua siitä, että haluttiin noudattaa ikivanhoja tapoja ja toimia sopivalla tavalla joka tilanteessa. Vieläkin saattaa kuulla puhuttavan, että olisi parempi jos ulos lähdettyä tulisi ensiksi vastaan mies kuin nainen. Kissan ja varsinkin mustan kissan juokseminen tien yli on varoitusmerkki myös autoilijalle. Tikapuiden ali ei saisi kulkea, eikä tervehtiä kynnyksen yli, jne...


Kyllä myös Suomen kansan perimään satoja vuosia iskostettu kristillisyys tai ainakin kristillinen kotikasvatus vaikuttaa. Kristilliset elementit sekoittuivat Suomessakin sujuvasti muinaisiin uskomuksiin. Muistan ainakin yhden hieman erikoisen insinöörimiehen, joka joskus kiroili, kuten useimmat muutkin, mutta hän saattoi pyytää heti perään kiroiluaan ääneen anteeksi, varmaankin suoraan korkeammalta taholta.


Hieman hassulta tuntuva ilmiö vanhan ajan maailmassa oli, että oikeiden lääkärien ja apteekkarien lopulta tultua maalaiskaupunkeihin, kansa oli kovasti kiinnostunut joistakin apteekin hyllyjen aineksista. Joitain apteekin lääkintäaineksia suorastaan hamstrattiin kotitarpeisiin, mm. elohopeaa käytettiin moniin epämääräisiin tarkoituksiin. Myös apteekin omien troppien laatu olisi ollut nykyisen tiedon valossa joskus lähinnä tyrmistyttävä.


Vanhan maailman kunnolliset tietäjät toki tajusivat, jotta jos jokin oli "Jumalan tauti", siihen ei tietäjän sopinut sotkeutua. Moniin tietäjiin ja "myrrysmiehiin" hyvinkin luotettiin, sillä olihan kansanparannuskonstien takana ikivanhaa tietoa. Pelkät temppujen tekijät taisivat karsiutua kyläkuntien suosikkilistoilta nopeasti, sillä paha sana kulki myös entisinä aikoina nopeammin kuin hyvät viestit.

Kalliomaalauksia.

Nykyisin tämmöinen tavisihminen saattaa suhtautua hieman taikauskoisella epäluulolla siihen, että virtuaalista elämää paljolti hallinnoiva hakukoneyhtiö Google melkein arvaa ajatuksiakin. Epäluulo kohdistuukin jo siihen,  jotta milloin läppäri,  älyluuri tai datapilvi todella tietää ajatukseni. No, sitten meikäläisen ei tarvitse enää ymmärtää tietotekniikkaa, koska se ymmärtää minua.


Tätä kirjoittaessa huomasin Uuden Suomen blogikirjoituksista, että eilen 17.12.2013 oli uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin otettu "Karhun kansa" ensimmäisenä uuspakanallisena yhteisönä Suomessa. Ajan merkkejä se on tämäkin, joten laitan tähän siitä blogista linkin.


Seuraavassa on vain pieni otanta Heikki Meriläisen enimmäkseen vuosina 1889 - 90 kynällä ja paperilla taltoimista taikakonsteista ja loitsusanoista. 



Hulluus pois


Jyrki Hikkojeff,  Miinoasta, kuullut vanhuksiltaan:


Mielivikainen parannetaan siten, että otetaan vanhasta myllyn rattaasta liittaa, se pannaan veteen ja kosken rannalla pestään silmät. Pestessä sanotaan että:


"Mulla on kilpi viien miehen, 

miekka kuuen perkelehen."


Liika itkettäjä


Risto Nikitin, Kiimasjärveltä, kuullut isoisältään: Lapsessa kuin on liika itkettäjä, otetaan kolme pinta pärettä, ne sitotaan tämmöiseen ristikkoon XXX, sytytetään tuli nuihen neniin jokaiseen. Sittä pannaan se ristikko kolmannella sijalla olevan huoneen kynnykselle. Siitä läpi pujotetaan lapsi kolmasti, kaksi kertaa sisään päin, kolmas kerta ulos päin. Pujotellessa luvetaan uhka sanoja:


Kuin liet tullut tuulen tietä, 

Ahavan reki ratoa,
Niin mene tästä tuulen tielle, 
Ahavan ajorekehen!

Jos olet kiihtynyt kiroista, 

Naisten naarojen sanoista,
Niin kotihisi, konna, mennös,
Maahasi, paha, pakene!

Tahi jos et sitä tottele,

Kyllä sulle kyyvin laitan,
Hankin harmovan hevosen j. n. e.

Sittä kuin on kaikki tehty, ristitään silmät, pannaan lapsi kätkyveen, siunataan ja sillä hyvä. Ne päreen kappaleet nakataan tielle tahi kerjäläisen rekeen.


Säikäytä sairasta


Samainen Risto Nikitin tiesi vielä ohjeita "puoskimiseen" eli puoskarointiin, mikä lienee ollut aikoinaan ihan käypä ilmaus tietäjien vakaille parannustoimille?

"Jos mihin puoskimiseen rupejaa, niin pitää pyytää Jumalan apuva. Puoskimis  paikalle kuin menee, niin otetaan lakki päästään, sanotaan:

Ukko ylinen jumala,  

tahi taatto taivahinen,
Jiesus pilvien pitäjä, 
hattaroitten hallitsia.

Tule tänne tarvitahan,
apuvasi huuvetahan
niihen töihen työläisihin,
vallan töihin vaikeisihin,
rikkeitä riistämähän,
vastuksia voittamahan!

En minä mitänä voine

ilman armotta Jumalan,
turvatta totisen Luojan.
avun Luoja antakohon j. n. e." 

Sittä säikäytetään sairasta ensinnä, että saahaan veret liikkumaan ja siinä liikkuu luonto tietäjälläkin, josta riippuukin koko asian onnistuminen melkein luonnossa. 


Jos kalma tahi vesihiisi, metsän nenä, hevoskalma, nikottaja, pelottaja ynnä muut semmoiset rienat, jos ne ei ole kenenkään nostamia, vaan itsestään tarttuneita, niin lähtevät usein aivan sillä, kuin käypi oikeen luonnolle ja hyväsesti säikäyttää sairasta, niin silloin niistä pääsee.


Vaan nosto kalma ja oli mikä riena hyvään, jonka on toinen yllyttänyt ja noitunut, niin ei lähe, jos ei puoskita itse kukin tavallaan




Kipeälle hampaalle


Huotari Makkonen, Kiimasjärveltä, kuullut Kostamuksessa isänsä äidiltä:


Hammastauti parannetaan siten, että palokären nokalla kaivellaan hammasta, että veri lähtee. Sitä verta pannaan veteen tai viinaan. Siihen luvetaan että:


"Tuulen tytti, Pohjan akka, teki tielle vuotehensa, 

matkalle makuutilansa.

Tuuli nosti turkin helman, ahava hamehen helman,

Viltin helman vipsahutti.

Teki tuuli tiineheksi, ahava kohulliseksi.

kantoi kolmea kohtua,  kantoi vallan vaikeasti,
teki kolme poika lasta.

Nimitteli lapsiansa: Yhen tuuleksi tukesi,
toisen pani pakkaseksi, kolmannen merta luutimahan,
latetta lakasemahan.

Kirpoi varpu vastaksesta, lustu luuvasta luiskahti

puhtahalle permannolle, lakastulle lattialle:

Siitä syntyi Tuonen toukko, purkaui luun puria.

Purit luuta, joit sie verta, ilman paalla keittämättä,
vaskella varistamatta.

Laitan ma rautasen rakehen, teräksisen tempun taijan

Jyviälle, jäytäjälle, syöjälle, kaluajalle,
noille luien lustajille, hampahien hajottajille."

Sitten sitä vettä annetaan suuhun sairaalle ja pestään päältäkin päin kipeitä kohtia.


Tulen vihat


Iivana Ahonen Luvajärveltä, kuullut isältään Sotkamossa: 

Tulen jälkeä voijellaan kolmannen vuotisella jäällä eli lumella ja luvetaan että:

"Missä on tulta tuuvitettu,

Valkejaista vaaputettu?
Tuolla on tulta tuuvitettu,
Valkejaista vaaputettu
Nenässä savusen niemen,
Päässä saaren teltamoisen,
Kultasessa kätkyessä.

Kätkyt kultanen kulisi,

Hopejainen siima siiti,
Hopejainen vaippa vaappu.
Eip' on vielä sielläkänä,
Ei perän pereäkänä:

Tuolla on tulta tuuvitettu,

Valkejata vaaputettu
Väinämöisen polven päässä,
Sylissä uron pätösen.
Jopa sanoiksi virkki,
Itse pani pakinoiksi:

"Oisko hyytä hyppisissä,

Jäätä jänkkä kainalossa,
Eip' on paljon tarvittasi,
Eikä välttäsi vähällä:
Sykysyisen uuhen verran,
Verran talvisen jäniksen."

Niin sillä lähtee tulen vihat.



Rauvan haava

Raudan tekemiin haavoihin on loitsu jos toinenkin, 

tässä yksi, jonka Ohvo Vaassilainen Suurjärveltä oli 
kuullut esivanhemmiltaan. 

Rauvan haavaan pannaan ukon tuhnijota? ja luvetaan että:


"Pietari parahin pappi

Pani paitansa pajaksi,
Turkkinsa tuhottimeksi;

Lietso päivän, lietso toisen,

Jopa kohta kolmannella
Rauta rauvaksi rupesi,
Teräkseksi tieteltäysi.

Et sä sillon suuri ollut,

Kuin sä maitona makasit
Nuoren neitosen nisissä,
Utarissa uhkuvissa.
Joko nyt suureksi sukesit j. n. e."

Neitonen on maa, jonka nisissä sanotaan rauvan maitona maanneen.



Ennalta ehkäisyä


Raudan eli rauvan haavaan voi varautua myös ennakolta. Ohvo Vaassilainen oli kuullut Suomessa Utajärvellä. Kirvestä kuin pääsee terottamasta, niin kuin puree terää ja sanoo että:


"Pure puuta, mätä maata,

Hakkoa vesi hakoja!

Tely on ihmisen iho,

Kallio kapehen karva,

Kivi on kova, rauta luja,

Vaan miehen sana on lujempi, 
niin ei koske sittä kirves."

Koiran puremat,

ampiaisen pistot...

Kemijärveltä kerääjän vihkoon tarttui tieto, kuinka koiraa estetään puremasta:


Koira ei pure kuin sanoo, että:

Pietari, parahin pappi,
Kultalukkoin kutoja,
Vaskipaltsain valaja. 

Sinun, konna, kulkkuhuusi,

Ilkeä ikenihisi!

*

Sodankylässä tiedettiin, miten ampiaisen pistot torjutaan:

Ampijaiselle sanotaan, että:

Pistä piikkis, taita nuoles,
Käännä kärsä käppyrään,
Mielesi on mesileipä.
Niin ei ammu.

*

Sisiliskokin saattoi ihmispoloa puraista. 
Kemijärvellä osattiin hoitaa tämmöinenkin sattumus:
Sisiliskon puremata paistellaan vaskella ja sanotaan, että:

Kokko lenti taivaalla;

Kuola valui kokon suusta,
Kina ilkeän kijasta,
Sappi saatanan sieramista;

Siit' on tullu sisilisko.

Sisilisko sinun nimesi,
Sisilisko sinun emäsi,
Sisilisko valtavanhempasi,
Koivupökkelö kotisi,
Lahokanto kartanosi.

Tule nyt työsi tuntemaan,

Pahasi parantamaan,
Ennenkuin etsin isäsi
Tulisesta kalliosta,
Kankaasta panun perästä!
Niin ei tule tuskille sitten haava.



Veren tukkiminen

Iisakki Pistokoski, 47 vuotta, Alatorniolta,  oli kuullut vanhoilta:

Veri tukitaan siten, että otetaa kiven liusta semmoisen tien alta, jota on useampia ruummiita kuljetettu. Sen kiven päällä poltetaan verta aivan karreksi ja niitä karsia pannaan haavaan ja luvetaan, että:

Veri hyyksi hyytyköhön,

Tammeksi takertukohon!

Syömmessä sinun sijasi,

Alla keuhkon kellarisi!


***

Kiitoksia kerääjälle



SKS 1897: Talolliselta Heikki Meriläiseltä on tullut viimeinen lähetys hänen kokoomiansa satuja, runoja, lauluja, loitsuja, taikoja, itkuja ja arvoituksia.

Keräykset on tehty Paltamosta, Piippolasta, Ylikiimingistä, Puolangalta, Kijannalta, Suomussalmelta, Kuhmosta, Vienan Karjalasta ja Venäjän Lapista. 


Ehdotetaan 200 markan rahapalkinto.



***


SKS, 1889: "Last, not least", saamme lausua ilomme siitä, että Seuran tämäntalvinen stipendiaatti, talollinen HM on onnellisesti matkaltaan palannut, suuri saalis mukanansa.


Hän lähti kotitalostaan Sotkamon Naapurivaaralta Joulukuun 28 päivänä ja on kahdeksan viikon kuluessa suksella hiihtänyt Kuhmoniemen, Nurmeksen Joukeran kylän, sekä sitten Wenäjän puolella Kolvasjärven, Repolan, Roukkolan, Saarenpään, Omelian, Muujärven,


Tiiksin, Maarianvaaran, Uudenkylän, Tiiksijärven, Rukajärven, Ontrosenvaaran, Kusman, Tsolmon, Suurijärven, Lietman, Kellovaaran, Tsirkkakemin, Pääköniemen, Nokeuksen, Kiimasjärven, Luvajärven, Niinoan, Ristiniemen, Teeriniemen, Sappovaaran, 


Munankilahden, Akonlahden, Rytän, Niskajärven, Vuokinsalmen, Hietajärven, Kivijärven, Venejärven, Pirttilahden, Kostamuksen, Kenttijärven, Alajärven, Enonsuun, Luusalmen, Tsiksan, Mikkosenjärven, jälleen Tsiksan, Uhtuen, Hirvensalmen, Pistojärven, Suvannon, Katoslammen, Kutosen, Tuhkalan, Ohankylän, Akkasien, Käpälien, ?, 


Kokkosalmen, Kiestingin, Pantamojärven, Pontsenensuun, ?, Laitasalmen, Oulangan ja Vartiolammen kylien kautta Kuusamoon, jonne hän saapui 20 p. Helmik. Paanajärvelle.


Meriläisen ansiot eivät kaipaa kiitostamme. Hän on haudan partaalla olevien vanhusten suusta pelastanut meille ne kolme sanaa, jotka kansanrunoudestemme koosteista vielä puuttuivat, ne syvimmät syntysanat, joita taikuri ei ikinänsä koulunkäyneille oppineille usko.


Kirjoittaja Kaarle Krohn jatkaa: "Täten Heikki Meriläinen on suorittanut tehtävän, joka olisi ilman häntä olisi ikuisiksi ajoiksi tekemättä jäänyt. Hän on osannut tutustua perinpohjin kansan sisimpiin salaisuuksiin.  Meriläinen on kohonnut kerrassansa ensimmäisten seuran lähettiläiden joukkoon ja omalla alallansa, suomalaisten taikojen alalla, on hän kieltämättä aivan ensimmäinen, ei ainoastaan ajan, vaan etevyydenkin puolesta."


Helsingissä 6 p. Maaliks. 1889. SKS:n Runoustoimikunnan alaosaston puolesta, Kaarle Krohn. 



***