Sivut

18.12.2013

Heikki Meriläinen ja Kalevalan maailma

Akseli Gallen-Kallelan kalevalainen juliste,
josta julkaistiin 2006 postimerkki.
Heikki Meriläisen kulkiessa monilla kansanperinteen keräysmatkoillaan, hän hiihteli samalla myös omia latujaan. Yksi kerääjän omista tavoitteista oli täydentää Kalevalaa ja Kanteletarta tiedoilla, jotka niistä vielä puuttuivat.

Meriläistä laajalti vuonna 2002 julkaistussa väitöskirjassaankin tutkinut Tuulikki Kurki toteaa aiemmassa kirjoituksessaan "Taikojen Lönnrot - Heikki Meriläinen", että Meriläisellä oli näkemys Kalevalasta kansanrunouden kokonaisesityksenä. Toiseksi hänen tavoitteenaan oli kirjoittaa eräänlainen tekstien "käärö" tai aarre kansan henkisestä perinnöstä. Meriläisellä oli oma tulkintansa Kalevala-maailman olemassaolosta.


SKS:lle lähettämissään kirjeissä Meriläinen kuvasi Väinämöisen Väinölää ja Pohjolaa, joiden olemassaolon hän oli havainnut keruumatkoillaan. Kuvauksissa näkyy selkeästi myös Kalevalan ja Lönnrotin vaikutus.


Heikki Meriläisen mukaan Itä-Kainuu ja Länsi-Viena, Vuokkiniemi, Suomussalmi ja Kuhmon pohjoinen osa ovat varsinainen taikamaailma, Väinämöisen Väinölä. Väinölässä vallitsi kaunis Ukko Ylijumalaan luottava sopusointu ja ihmiset lauloivat Väinämöisen syntytaikoja.


Toisaalta oli olemassa Pohjola, mihin kuuluivat Venäjän Karjalan pohjoinen osa, Ruotsin Lappi ja alue Kainuun läntisestä osasta. Siellä Pohjolassa perinne oli muuttunut raaoiksi ja sydämettömiksi jäljennöksiksi vanhoista muodoistaan. Kurjen mukaan Meriläisen näkemykset muistuttivat tässä suhteessa Lönnrotin esittämiä ajatuksia.


Meriläinen lienee olettanut, että hänen kokoelmiaan kansanrunousarkistossa luettaisiin yhtenä kokonaisuutena, jolloin myös perinteen ja kansan luonteen erot Väinölän ja Pohjolan välillä tulisivat näkyville. Tutkijat lukivat hänen tekstejään myös toisin.


"Omana aikanaan Meriläinen sai tunnustusta laajasta perinteen keruutyöstään. Ensiksikin, Meriläinen oli koonnut taikaperinnettä laajoilta alueilta, joista monikaan kerääjä ei enää ollut olettanut löytävän keräämisen arvoista perinnettä."


"Toiseksi Meriläinen oli tavoittanut kansan parista sellaisia tietoja, joita oppineistoa edustavat kerääjät eivät olleet saaneet tietoonsa. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että Meriläinen itsekin kansanmiehenä tavoitti kansan luottamuksen."


"Lisäksi Meriläinen oli kokoelmassaan kuvannut taikoja ja niihin liittyviä loitsuja toistensa yhteydessä, mitä pidettiin tärkeänä havaintona ja se myös lisäsi kokoelman tutkimuksellista käyttöarvoa."


Kiitosten ohessa Heikki Meriläisen perinnekeräelmiä myös kritisoitiin. Kerääjä oli joidenkin tutkijoiden mielestä todellakin hiihdellyt omia latujaan osin sekä keräystyössä että tavoitellessaan lopulta jopa Kalevalan kaltaista kokonaisuutta. Tutkijat nyreilivät myös siitä, että joistakin muistiinpanoista puuttui osa toivotuista kertojaa ja keräyspaikkaa koskevista tiedoista, mitkä saattoivat ymmärrettävästi olla laajan aineiston parissa ahertaville tutkijoille joskus tärkeämpiä kuin keräystyön varsinainen sisältö.


Heikki Meriläinen sijoittui omana aikanaan kansan ja oppineiston välimaastoon, kuten myös suhteessa suulliseen ja kirjalliseen kulttuuriin. Hän oli todellakin näkemyksellinen ja syvällisesti työhönsä paneutunut kansanperinteen, myös runsaiden taikojen ja loitsujen taltioija.


Tuulikki Kurki toteaa, ettei Meriläinen ollut ainoa tällainen itseoppinut ja näkemyksellinen perinteenkerääjä. Vastaavia kansan parista tulleita kirjoittajia on ollut runsaasti ennen Meriläistä ja jälkeenkin, alkaen arkkiveisujen kirjoittajista 1500-luvulta ja päätyen nykypäivän harrastajakirjoittajiin. Nykypäivän kulttuurintutkimuksessa "välimaaston" tekstit ja kirjoittajat ovat monessakin suhteessa kiinnostavia.

"On tärkeää huomioida, että kirjoittajat eivät suinkaan ole käyttäneet kirjallisista lähteistä käyttämiään aineksia tiedostamattomasti tai väärin, vaan voidaan väittää, että he käyttivät niitä harkitusti hyväkseen luoden omintakeisia esityksiä kansanperinteestä. Näkemykset saattoivat noudattaa oppineiston esittämiä tulkintoja, olla niille vastaisia tai täydentää niitä. Heidän toimintansa on vähintään yhtä pitkä kuin kansanrunouteen liittyvä tutkimuksellinen kiinnostuskin."



***

Taikoja ja loitsuja

Runonlaulaja Petri Shemeikan 
patsas Sortavassa paljastettiin 
laulujuhlilla 1935.

Kuvanveistäjä oli Alpo Sailo.
Vanhalla kansalla tietäjineen oli taikoja ja loitsuja jokaiseen arkipäiväiseenkin tarpeeseen. Tietäjää tarvittiin paitsi monenlaisia  sairauksia parantamaan, myös ennalta vahinkoja ja onnettomuuksia torjumaan.

Perinnetiedossa ja tietäjissä oli korpikansan ainut turva, sillä oikeita lääkäreitä oli hyvin harvassa, jos oli missään. Edes pappia ei saanut helposti paikalle, puhumattakaan muista kirjanoppineista. Osa kansan omista konsteista lienee toiminut tai sitten ei, mutta useinhan sairaat parantuivat itsestään. 


Jossain määrin osattiin käyttää luontais- ja yrttilääkintää, mutta sellaisia taitoja kirkko ja sittemmin valtiokin oli juurinut kansasta jo satoja vuosia, julminkin ottein.


Loitsiminen tai taikavoimien käyttäminen ja kuten Meriläisenkin keräystuloksissa usein sanotaan, "puoskiminen" eli puoskarointi oli uskomuslääkintää. Jossain maailmalla lienee joskus tutkittukin sitä, että uskomuslääkinnällä, shamanismilla, kuten myös esimerkiksi meditaatiolla, saattaa olla havaittavaa vaikutusta hoidettavan aivotoiminnassa. 


Hoidettavan pitäisi myös uskoa paranemiseensa. Nykyisin lääkärit saattavat käyttää jossain määrin lumelääkintää, ainakin Keski-Euroopan maissa. Lumelääkinnän on todella osoitettu toimivan potilaan hyväksi. Leikillisesti voisi sanoa, ettei siitä ole näyttöä, että valelääkäri olisi määräillyt lumelääkkeitä. 


Maailma ei sittenkään ole muuttunut niin paljon kuin luulotellaan, ainakaan ihminen itsessään ei ole paljoa kehittynyt. Silkkoja hörhöhoitoja ja turhakelääkintää on nykyisinkin tarjolla aina vain enemmän, joten kannattaa olla tarkkana. Toisaalta voisi kai ajatella niinkin, että jos "uhri" saa jostain höpöhoidosta hyvän mielen, haittaako se mitään.


Taikausko haltijoineen oli entisajan Suomessa läsnä kaikkialla vai olisiko parempi puhua siitä, että haluttiin noudattaa ikivanhoja tapoja ja toimia sopivalla tavalla joka tilanteessa. Vieläkin saattaa kuulla puhuttavan, että olisi parempi jos ulos lähdettyä tulisi ensiksi vastaan mies kuin nainen. Kissan ja varsinkin mustan kissan juokseminen tien yli on varoitusmerkki myös autoilijalle. Tikapuiden ali ei saisi kulkea, eikä tervehtiä kynnyksen yli, jne...


Kyllä myös Suomen kansan perimään satoja vuosia iskostettu kristillisyys tai ainakin kristillinen kotikasvatus vaikuttaa. Kristilliset elementit sekoittuivat Suomessakin sujuvasti muinaisiin uskomuksiin. Muistan ainakin yhden hieman erikoisen insinöörimiehen, joka joskus kiroili, kuten useimmat muutkin, mutta hän saattoi pyytää heti perään kiroiluaan ääneen anteeksi, varmaankin suoraan korkeammalta taholta.


Hieman hassulta tuntuva ilmiö vanhan ajan maailmassa oli, että oikeiden lääkärien ja apteekkarien lopulta tultua maalaiskaupunkeihin, kansa oli kovasti kiinnostunut joistakin apteekin hyllyjen aineksista. Joitain apteekin lääkintäaineksia suorastaan hamstrattiin kotitarpeisiin, mm. elohopeaa käytettiin moniin epämääräisiin tarkoituksiin. Myös apteekin omien troppien laatu olisi ollut nykyisen tiedon valossa joskus lähinnä tyrmistyttävä.


Vanhan maailman kunnolliset tietäjät toki tajusivat, jotta jos jokin oli "Jumalan tauti", siihen ei tietäjän sopinut sotkeutua. Moniin tietäjiin ja "myrrysmiehiin" hyvinkin luotettiin, sillä olihan kansanparannuskonstien takana ikivanhaa tietoa. Pelkät temppujen tekijät taisivat karsiutua kyläkuntien suosikkilistoilta nopeasti, sillä paha sana kulki myös entisinä aikoina nopeammin kuin hyvät viestit.

Kalliomaalauksia.

Nykyisin tämmöinen tavisihminen saattaa suhtautua hieman taikauskoisella epäluulolla siihen, että virtuaalista elämää paljolti hallinnoiva hakukoneyhtiö Google melkein arvaa ajatuksiakin. Epäluulo kohdistuukin jo siihen,  jotta milloin läppäri,  älyluuri tai datapilvi todella tietää ajatukseni. No, sitten meikäläisen ei tarvitse enää ymmärtää tietotekniikkaa, koska se ymmärtää minua.


Tätä kirjoittaessa huomasin Uuden Suomen blogikirjoituksista, että eilen 17.12.2013 oli uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin otettu "Karhun kansa" ensimmäisenä uuspakanallisena yhteisönä Suomessa. Ajan merkkejä se on tämäkin, joten laitan tähän siitä blogista linkin.


Seuraavassa on vain pieni otanta Heikki Meriläisen enimmäkseen vuosina 1889 - 90 kynällä ja paperilla taltoimista taikakonsteista ja loitsusanoista. 



Hulluus pois


Jyrki Hikkojeff,  Miinoasta, kuullut vanhuksiltaan:


Mielivikainen parannetaan siten, että otetaan vanhasta myllyn rattaasta liittaa, se pannaan veteen ja kosken rannalla pestään silmät. Pestessä sanotaan että:


"Mulla on kilpi viien miehen, 

miekka kuuen perkelehen."


Liika itkettäjä


Risto Nikitin, Kiimasjärveltä, kuullut isoisältään: Lapsessa kuin on liika itkettäjä, otetaan kolme pinta pärettä, ne sitotaan tämmöiseen ristikkoon XXX, sytytetään tuli nuihen neniin jokaiseen. Sittä pannaan se ristikko kolmannella sijalla olevan huoneen kynnykselle. Siitä läpi pujotetaan lapsi kolmasti, kaksi kertaa sisään päin, kolmas kerta ulos päin. Pujotellessa luvetaan uhka sanoja:


Kuin liet tullut tuulen tietä, 

Ahavan reki ratoa,
Niin mene tästä tuulen tielle, 
Ahavan ajorekehen!

Jos olet kiihtynyt kiroista, 

Naisten naarojen sanoista,
Niin kotihisi, konna, mennös,
Maahasi, paha, pakene!

Tahi jos et sitä tottele,

Kyllä sulle kyyvin laitan,
Hankin harmovan hevosen j. n. e.

Sittä kuin on kaikki tehty, ristitään silmät, pannaan lapsi kätkyveen, siunataan ja sillä hyvä. Ne päreen kappaleet nakataan tielle tahi kerjäläisen rekeen.


Säikäytä sairasta


Samainen Risto Nikitin tiesi vielä ohjeita "puoskimiseen" eli puoskarointiin, mikä lienee ollut aikoinaan ihan käypä ilmaus tietäjien vakaille parannustoimille?

"Jos mihin puoskimiseen rupejaa, niin pitää pyytää Jumalan apuva. Puoskimis  paikalle kuin menee, niin otetaan lakki päästään, sanotaan:

Ukko ylinen jumala,  

tahi taatto taivahinen,
Jiesus pilvien pitäjä, 
hattaroitten hallitsia.

Tule tänne tarvitahan,
apuvasi huuvetahan
niihen töihen työläisihin,
vallan töihin vaikeisihin,
rikkeitä riistämähän,
vastuksia voittamahan!

En minä mitänä voine

ilman armotta Jumalan,
turvatta totisen Luojan.
avun Luoja antakohon j. n. e." 

Sittä säikäytetään sairasta ensinnä, että saahaan veret liikkumaan ja siinä liikkuu luonto tietäjälläkin, josta riippuukin koko asian onnistuminen melkein luonnossa. 


Jos kalma tahi vesihiisi, metsän nenä, hevoskalma, nikottaja, pelottaja ynnä muut semmoiset rienat, jos ne ei ole kenenkään nostamia, vaan itsestään tarttuneita, niin lähtevät usein aivan sillä, kuin käypi oikeen luonnolle ja hyväsesti säikäyttää sairasta, niin silloin niistä pääsee.


Vaan nosto kalma ja oli mikä riena hyvään, jonka on toinen yllyttänyt ja noitunut, niin ei lähe, jos ei puoskita itse kukin tavallaan




Kipeälle hampaalle


Huotari Makkonen, Kiimasjärveltä, kuullut Kostamuksessa isänsä äidiltä:


Hammastauti parannetaan siten, että palokären nokalla kaivellaan hammasta, että veri lähtee. Sitä verta pannaan veteen tai viinaan. Siihen luvetaan että:


"Tuulen tytti, Pohjan akka, teki tielle vuotehensa, 

matkalle makuutilansa.

Tuuli nosti turkin helman, ahava hamehen helman,

Viltin helman vipsahutti.

Teki tuuli tiineheksi, ahava kohulliseksi.

kantoi kolmea kohtua,  kantoi vallan vaikeasti,
teki kolme poika lasta.

Nimitteli lapsiansa: Yhen tuuleksi tukesi,
toisen pani pakkaseksi, kolmannen merta luutimahan,
latetta lakasemahan.

Kirpoi varpu vastaksesta, lustu luuvasta luiskahti

puhtahalle permannolle, lakastulle lattialle:

Siitä syntyi Tuonen toukko, purkaui luun puria.

Purit luuta, joit sie verta, ilman paalla keittämättä,
vaskella varistamatta.

Laitan ma rautasen rakehen, teräksisen tempun taijan

Jyviälle, jäytäjälle, syöjälle, kaluajalle,
noille luien lustajille, hampahien hajottajille."

Sitten sitä vettä annetaan suuhun sairaalle ja pestään päältäkin päin kipeitä kohtia.


Tulen vihat


Iivana Ahonen Luvajärveltä, kuullut isältään Sotkamossa: 

Tulen jälkeä voijellaan kolmannen vuotisella jäällä eli lumella ja luvetaan että:

"Missä on tulta tuuvitettu,

Valkejaista vaaputettu?
Tuolla on tulta tuuvitettu,
Valkejaista vaaputettu
Nenässä savusen niemen,
Päässä saaren teltamoisen,
Kultasessa kätkyessä.

Kätkyt kultanen kulisi,

Hopejainen siima siiti,
Hopejainen vaippa vaappu.
Eip' on vielä sielläkänä,
Ei perän pereäkänä:

Tuolla on tulta tuuvitettu,

Valkejata vaaputettu
Väinämöisen polven päässä,
Sylissä uron pätösen.
Jopa sanoiksi virkki,
Itse pani pakinoiksi:

"Oisko hyytä hyppisissä,

Jäätä jänkkä kainalossa,
Eip' on paljon tarvittasi,
Eikä välttäsi vähällä:
Sykysyisen uuhen verran,
Verran talvisen jäniksen."

Niin sillä lähtee tulen vihat.



Rauvan haava

Raudan tekemiin haavoihin on loitsu jos toinenkin, 

tässä yksi, jonka Ohvo Vaassilainen Suurjärveltä oli 
kuullut esivanhemmiltaan. 

Rauvan haavaan pannaan ukon tuhnijota? ja luvetaan että:


"Pietari parahin pappi

Pani paitansa pajaksi,
Turkkinsa tuhottimeksi;

Lietso päivän, lietso toisen,

Jopa kohta kolmannella
Rauta rauvaksi rupesi,
Teräkseksi tieteltäysi.

Et sä sillon suuri ollut,

Kuin sä maitona makasit
Nuoren neitosen nisissä,
Utarissa uhkuvissa.
Joko nyt suureksi sukesit j. n. e."

Neitonen on maa, jonka nisissä sanotaan rauvan maitona maanneen.



Ennalta ehkäisyä


Raudan eli rauvan haavaan voi varautua myös ennakolta. Ohvo Vaassilainen oli kuullut Suomessa Utajärvellä. Kirvestä kuin pääsee terottamasta, niin kuin puree terää ja sanoo että:


"Pure puuta, mätä maata,

Hakkoa vesi hakoja!

Tely on ihmisen iho,

Kallio kapehen karva,

Kivi on kova, rauta luja,

Vaan miehen sana on lujempi, 
niin ei koske sittä kirves."

Koiran puremat,

ampiaisen pistot...

Kemijärveltä kerääjän vihkoon tarttui tieto, kuinka koiraa estetään puremasta:


Koira ei pure kuin sanoo, että:

Pietari, parahin pappi,
Kultalukkoin kutoja,
Vaskipaltsain valaja. 

Sinun, konna, kulkkuhuusi,

Ilkeä ikenihisi!

*

Sodankylässä tiedettiin, miten ampiaisen pistot torjutaan:

Ampijaiselle sanotaan, että:

Pistä piikkis, taita nuoles,
Käännä kärsä käppyrään,
Mielesi on mesileipä.
Niin ei ammu.

*

Sisiliskokin saattoi ihmispoloa puraista. 
Kemijärvellä osattiin hoitaa tämmöinenkin sattumus:
Sisiliskon puremata paistellaan vaskella ja sanotaan, että:

Kokko lenti taivaalla;

Kuola valui kokon suusta,
Kina ilkeän kijasta,
Sappi saatanan sieramista;

Siit' on tullu sisilisko.

Sisilisko sinun nimesi,
Sisilisko sinun emäsi,
Sisilisko valtavanhempasi,
Koivupökkelö kotisi,
Lahokanto kartanosi.

Tule nyt työsi tuntemaan,

Pahasi parantamaan,
Ennenkuin etsin isäsi
Tulisesta kalliosta,
Kankaasta panun perästä!
Niin ei tule tuskille sitten haava.



Veren tukkiminen

Iisakki Pistokoski, 47 vuotta, Alatorniolta,  oli kuullut vanhoilta:

Veri tukitaan siten, että otetaa kiven liusta semmoisen tien alta, jota on useampia ruummiita kuljetettu. Sen kiven päällä poltetaan verta aivan karreksi ja niitä karsia pannaan haavaan ja luvetaan, että:

Veri hyyksi hyytyköhön,

Tammeksi takertukohon!

Syömmessä sinun sijasi,

Alla keuhkon kellarisi!


***

Kiitoksia kerääjälle



SKS 1897: Talolliselta Heikki Meriläiseltä on tullut viimeinen lähetys hänen kokoomiansa satuja, runoja, lauluja, loitsuja, taikoja, itkuja ja arvoituksia.

Keräykset on tehty Paltamosta, Piippolasta, Ylikiimingistä, Puolangalta, Kijannalta, Suomussalmelta, Kuhmosta, Vienan Karjalasta ja Venäjän Lapista. 


Ehdotetaan 200 markan rahapalkinto.



***


SKS, 1889: "Last, not least", saamme lausua ilomme siitä, että Seuran tämäntalvinen stipendiaatti, talollinen HM on onnellisesti matkaltaan palannut, suuri saalis mukanansa.


Hän lähti kotitalostaan Sotkamon Naapurivaaralta Joulukuun 28 päivänä ja on kahdeksan viikon kuluessa suksella hiihtänyt Kuhmoniemen, Nurmeksen Joukeran kylän, sekä sitten Wenäjän puolella Kolvasjärven, Repolan, Roukkolan, Saarenpään, Omelian, Muujärven,


Tiiksin, Maarianvaaran, Uudenkylän, Tiiksijärven, Rukajärven, Ontrosenvaaran, Kusman, Tsolmon, Suurijärven, Lietman, Kellovaaran, Tsirkkakemin, Pääköniemen, Nokeuksen, Kiimasjärven, Luvajärven, Niinoan, Ristiniemen, Teeriniemen, Sappovaaran, 


Munankilahden, Akonlahden, Rytän, Niskajärven, Vuokinsalmen, Hietajärven, Kivijärven, Venejärven, Pirttilahden, Kostamuksen, Kenttijärven, Alajärven, Enonsuun, Luusalmen, Tsiksan, Mikkosenjärven, jälleen Tsiksan, Uhtuen, Hirvensalmen, Pistojärven, Suvannon, Katoslammen, Kutosen, Tuhkalan, Ohankylän, Akkasien, Käpälien, ?, 


Kokkosalmen, Kiestingin, Pantamojärven, Pontsenensuun, ?, Laitasalmen, Oulangan ja Vartiolammen kylien kautta Kuusamoon, jonne hän saapui 20 p. Helmik. Paanajärvelle.


Meriläisen ansiot eivät kaipaa kiitostamme. Hän on haudan partaalla olevien vanhusten suusta pelastanut meille ne kolme sanaa, jotka kansanrunoudestemme koosteista vielä puuttuivat, ne syvimmät syntysanat, joita taikuri ei ikinänsä koulunkäyneille oppineille usko.


Kirjoittaja Kaarle Krohn jatkaa: "Täten Heikki Meriläinen on suorittanut tehtävän, joka olisi ilman häntä olisi ikuisiksi ajoiksi tekemättä jäänyt. Hän on osannut tutustua perinpohjin kansan sisimpiin salaisuuksiin.  Meriläinen on kohonnut kerrassansa ensimmäisten seuran lähettiläiden joukkoon ja omalla alallansa, suomalaisten taikojen alalla, on hän kieltämättä aivan ensimmäinen, ei ainoastaan ajan, vaan etevyydenkin puolesta."


Helsingissä 6 p. Maaliks. 1889. SKS:n Runoustoimikunnan alaosaston puolesta, Kaarle Krohn. 



***

20.11.2013

Lasten lauluja ja lurituksia


Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivustoilta löytyy digimuodossa joukko Heikki Meriläisen keräysmatkoillaan taltioimia lauluja, runoja ja loruja, joita lapsetkin esittivät itse hyvälle kuuntelijalle ja muistiin laittajalle.


Aineistoa katsellessa 20. marraskuuta sattui olemaan Kansainvälinen lasten päivä eli Lapsen oikeuksien päivä. Laitan tähän muutamia Heikin 1800-luvun lopuilla monilla matkoillaan keräämiä  lauluja ja lurituksia. Osa esittäjistä oli lapsia, osa aikuisia.


Eetla Ukkola, 8v, Piippola, muistiin merkitty 1897:


Aak, aak, allin poika, kiis, kiis, kissan poika, pikkulinnun poika. 
Ei ole isää eikä äitiä, joka lasta hoitaa.
Aak, aak, lastaan, kissa tuli vastaan. 
Kissa hyppäsi kiikun päälle, kiikutteli lasta.

Nuku, nuku, nurmilintu, väsy, väsy, västäräkki.

Kyllä Herra herättää, lehvä lepyttää,
haavan lehti hautelee.

***

Tiina Lehto, 13 v, Piippola:

Mou, mau, Martin kello, Kivijärven kirkon kello.
Lukkari lumelle kuoli, pappi pahnatunkiolle, 
talonpojat tantereelle.
Minä jäin lapselle laulamaan.

***

Kaisa Leso, 10 v, Piippola:

Höös sika metsään, tule jouluna kotiin.
Tuo sillon marjoja, tinasella tissikalla, punasella pussukalla,
vanhalla vanttuulla, kirjavalla kinttaalla.
Pane lapsen kätkyeen, kyllä lapsi löytää.

***

Tavastkengän Kaisa Makkonen, 38 v, Piippola:

Sika sillalta putosi, karstakorva korkealta
Yirtahan vilajavahan; 
Lähti kosso laskemahan, salvo kosken souvantahan, 
ettei kiitäisi kivelle,
somerolle suorittaisi, Piti hännällä pereä,
saparolla sauvoskeli.
***
Souvetaamapa Sorolaan, pitkä matka tätilään. 
Täti leipoo suuren pullan, panee paljon voita päälle,
pääskysen munan verran, västäräkin pään verran.

***
Tavastkengän Anna Liisa Makkonen, talon tyttö, 15 v 
lauloi lapsen tuutilaulun:

Minä laulan lapselleni, pienelleni piipottelen.

Minä laulan lammen lummen, meren lummen luikuttelen.
Luulin lumpehen pitävän, ve'en kalvon kannattavan;
Lumme alkoi lummistella, ve'enkalvo kallistella:
Suistuin suulleni vetehen, kasvoilleni kaislikkohon.

Hauki minun manalle saattoi, hauki tuotti tuonelahan.

Tuonen tyttäret toruivat, kalman lapset kalkuttivat
minun tuhmin tuloani tulleheni, verevänä vierreheni,
kaunoissa kaottuani.

***



Villina Ukkola, 11-v. tyttö:

Souvetaampa Suomeen, Suomesta Sorolaan,

Sorolasta saareen, pähkinöitä poimemaa,
omenoita ottamaan. 

Lapsen lasikuppisehen, tinalaita-tipposehen, 

vaskilaita-vakkasehen.


ja:


Truut, truut, tupakkirulla, kuka käski tänne tulla?

Itse tulin tietä myöten, Oulujärven jäätä myöten.
Aitoviertä astuskelin, ketoviertä keikuttelin.

Missä olit mennä vuonna?

Taivahassa mennä vuonna.
Mitä siellä teetettiin?

Jumalan lehmiä paimennettiin.

Mitä sait palkastasi?
Viisi, kuusi poikalasta, seitseminen tyttölasta.

Mitkä niitten nimet oli?

Suutari, raatari, pikilangan pistäjä, nokilangan nostaja.

Teeppä mulle mustat kengät, nipottimet, napottimet,

joilla pääsen Ouluun, Oulusta kouluun,
koulusta Raaheen, Raahesta naimaan
Pillipiiparin kaunista tytärtä,

Jota ei hepo veä, liinaharja liikuttele,

tuomiluokka longottele.

***

Reeta Halonen, 60 v. , kuullut Muhoksella.

Lapsen laulu: 

Tuuti lulla lasta, vingerpori vastaa.
Ämmä se istui toolilla, keri kultalankaa.

Vaari istui pöyvän päässä, ompeli kultakenkää.


Sisko istui räystäällä, neuloi kultasukkaa.


Veli meni metsään, puhui pukin sarvet.
Pukki hyppäsi puuhun, rumpua rupesi lyömään.

Tijanen rykäsi olutta, västäräkki vettä kantoi, 
puuta hakkasi punarinta. 

Kurki hyppii, närhi tanssaa, vanha pöllö pyörii.

***
Ii, ii, illalla, ison kirkon sillalla.
Kissa hyppäsi puuhun, 
puotti kävyn pelimannin suuhun.

Luikuttakaa, luikuttakaa, vaan pappi se palkan maksaa.

Kuin minä katsoin kalliolta, pääskyläinen, 
päivän lintu, yön lintu, lepakkolintu, lenti korkeelle 
kunnahaalle:

Näki laivan merellä, lenti laivan ikkunalle,

Laivan keulalle kemahti; Sieltä aiko tuuva tuomisia, 
sinisiä suolosia, punasia puolosia, sinisellä säkkisellä, 
punasella pussisella.

***

Reeta Juntunen, 44 v, Suomussalmi:

Riu, rau, repo rukka,missä olin tämän kesosen?
Jumaloissa paimenessa.
Mitä sait palkastasi, jumaloissa juostuasi?
Viisi poikoa poloista, sikiöitä seitsemisen.

Missä on poikasi poloiset, missä seitsemet sikiöt?

Kaikki kettuna Kemissä, susina suvisaloilla,
tuomarin turkin hihoina, papin paijan kauluksina.

***
Katti aijalta kysyvi, katin poika kannon päästä:
Minne hiihat hiiri rukka, lyhytjalka lyykeröität, 
pikku kelkanen perässä, pikku kirves kelkkasessa?
Läksin puita puiroasta, lastuja lahen takoa.

Mitä niillä lastusilla,mitä puilla puiroaisen?

Keitän kissalle olutta, kaljoa kasin pojalle.
Mitä kissa oluella, kasin poika kaljasella?
Linnun pienen peijahiksi, hautajaisiksi harakan.

***

Kaisa Karppinen, 32 v, Piippola:

Lauloi lapsi, lauloi lammas,
Lauloi lampahan karitsa,
Lauloi kana, lauloi kukko,
Lauloi valkoparta ukko,
Lauloi lapsi syötyähän,
Itki ilman oltuahan.

***

Kaisa Lehto, 10 v. Piippola:

Veli meni metsään, puhui pukin sarveen.
Pukki löi rumpua, kili kiskoi pärehiä.

Pikkulinnut tanssasi, västäräkki vettä kantoi,

Tijainen olutta keitti, pienen lapsen peijahiksi.

***

Reeta Juntunen, 60 v. Suomussalmi, kuullut laulun lapsena. Lauloi Saukon talossa.

Lapsen laulu: Läksin piennä paimenehen, lassa lammasten ajohon. Lehmät käyvät lehto maita, lampahat palomäkijä, hiehot hietakankahia, karitsat kanervaahoja.

Löysinpä sieltä mättähäisen, mättähäiseltä kotasen.

Kopahutin koan ovea, rämähytin räystäspuuta.

Sieltä neitonen pirahti, solki suussa, vyö käessä;

Itkeä tihuttelevi.
Mitä itket, neiti nuori, mitä valkonen valitat?
Tuota itken, neiti kurja, tuota vaivanen valitan,
Kavun kaiho päivällinen, kuin pieniä piehtaroijessani.
Äitin lempi kehtosessa, vietihin veikko sotahan,
emon tuoma tappelohon.

Elä itke, neiti nuori, tyttö tyhjeä valita!

Tuolta veikkosi tulevi:  Alta rinnan airot soivat,
päältä rinnan pää näkyvi.

Mitäs mulle veikko tuopi, tuomisiksi, äitin tuoma?

Tuopi sormuksen sovasta, kultarenkahan kulusta.
Mitäs muuta veikko tuopi?
Tuopi uuvet umpiskengät, kultakautoset koreat.

Mitäs minä veijolleni, äitini lapselle lahjotan? 

Annan paijan palttinaiset, aivan liina-aivinaisen,
Hihattoman, helmattoman, kaiken kaulusta vajovan,
Joka ei kaiva kainaloita, kutkuta kuvetlihoja.

***




Riika Huusko, kuppari, 52 v. 

Kuullut kotitienoillaan Sotkamossa, 
lauloi Heikkilässä Naapurinvaaralla.

Lapsen laulu (tyttölapselle):

Tuuti lasta tuonelaan!

Taivaan ovi avataan, ketäs sinne otetaan?

Tyttöjä sinne otetaan, poikija häntään potkitaan.

Ryynipuuroa keitetään, maitoa sekaan heitetään,

Mitkä pöyvät laitetaan? Tuukipöyvät laitetaan.
Mitkä lusikat laijalle? Kultalusikat laijalle.

Pahnan ovi avataan. Ketäs sinne otetaan?

Poikija sinne otetaan.
Mitäs puuroa keitetään? Tähkäpuuroa keitetään, 
sontaa sekaan heitetään,
Mitkä pöyvät laitetaan? Leppäpöyvät laitetaan.
20 Mitkä lusikat laitetaan? Leppälusikat laitetaan.

***

Kaisa Huotari., Sotkamo:

Laula, laula lapsi kaksi. 
Tule Jumala kolmanneksi, 
isä viisas viijenneksi. 
Äiti kulta kuuenneksi, 
setäni seitsemenneksi,
kaimani kaheksanneksi, 
ystävä yheksänneksi,
kyttäni kymmenenneksi.

***

Lassi Klemetti, 80 v, Paltamo. Nuorukaisten jatustuksia Paltamosta:

Mikä yksi? Minä tässä.
Mikä kaksi? Silmät päässä.
Mikä kolme? Pesinpytyn jalkaa.
Mikä neljä? Lehmällä nisiä.

Mikä viisi? Kuelmassa puikkoa.

Mikä kuusi? Reessä kaplasta.
Mikä seitsemen? Otavassa tähtiä.
Mikä kahdeksan? Tynnyrissä vannetta.

Mikä yhdeksän? Ihmisessä reikää.

Mikä kymmenen? Varpaissa kynttä.

***

Kuhmoniemestä:

Äiti hoi, missä voi? Kissa söi.
Missä kissa? Aitan alla.
Missä aitta? Tuli poltti.
Missä tuli? Vesi sammutti.
Missä vesi? Härkä joi.

Missä härkä? Kirves löi.

Missä kirves? Kannon päässä.
Missä kanto? Karhu repi.
Missä karhu? Mies tappoi.
Missä mies? Mato pani.
Missä mato? Kukko nokki.

Missä kukko? Kokko vei.

Missä kokko? Kiitämässä, kaatamassa
kaheksan kaupungin yli,
Yheksän meren takana.

***

Reeta Juntunen, 60 v, Suomussalmi. Kuullut Kiannalla jo lapsena. 
Lauloi Kiannalla Saukon talossa.

Lapsen laulu: Venäläinen verikoira, tappoi isän, tappoi äitin. 
Tappoi viisi veljeäni, oisippa tappanna minunni.

Minä kuusehen kutasin, kokko sai mun koprihinsa,

kynälintu kynsihinsä.

Sittä lenteä lekutteli, ylitse meren yheksän.

Minä kourin kokkoani, kynsin kynälintuani,
Kokko jätti koivistansa, kynälintu kynsistänsä, 
maalle maksankarvaselle, nurmelle mesinukalle.

Siel oli puut punaset, puut punaset, maat siniset,

lehet kellan karvalliset.
Akat vanhat vaskivöissä, tyttäret silasukissa,
pojat puolisaappahaassa, ukot umpirenkahissa. 
Kukot kultakannuksissa, kanat hopeaheloissa: 

Käyvät kultaista kujova myöten, hopejaista tietä myöten.
Kultanen oli kaivon kansi, kannella hopeakauha.
Tuomikko tuvan perässä, pihlajikko pirtin päällä,
Kuuset keskikartanolla, haavat suuret halkotiellä. 
Kuusissa kultakäköset, haavoissa hopealinnut,

Kukkuvat kultasta mieltä, kesämieltä kiekuttivat;

Hoilotti hopealintu, lapsen lauluja lateli,
pienen virsiä veteli, nukkua nurmisen linnun,
kesälinnun keuvotella.

***

12.11.2013

Minna ja Heikki

Heikki Meriläinen ei 
arvannut  päätyvänsä 
Sotkamon kirjastoon.
(Teos: graafikko Elsa
Sysser.)
Tuskin Minna Canth uskoi
koristavansa lentolaivan
peräsintä. (Norwegian.)
Minnan salonki Kuopiossa oli paikka, missä vieraili nimekäs joukko kulttuurihenkilöitä ja vaikuttajia. 

Wikipedian listauksen mukaan salongissa kävivät mm: Juhani Aho, Kalle Aho, Pekka Aho, Hanna Asp, Hilda Asp, Emilie Bergbom, Kaarlo Bergbom, Gustaf Elias Bergroth, Pekka Halonen, Armas Järnefelt, Arvid Järnefelt, August Alexander Järnefelt, Eero Järnefelt, Elisabeth Järnefelt, Kasper Järnefelt, Kauppis-Heikki, Matti Kurikka, Ernst Lampén, J. H. Erkko, Eero Erkko, Eljas Erkko, Ruudi Erkko, Akseli Gallen-Kallela, Heikki Meriläinen, Aino Sibelius, Jean Sibelius, Venny Soldan-Brofeldt, K. A. Tavaststjerna ja Kuopion naisintelligenssi eli Canth + Selma Backlund, Betty Ingman, Lydia Herckman ja Elisabeth Stenius-Aarneenkallio.


Kuopion kaupunginkirjaston sivuilla on mainio osio nimeltä Minnan salonki. Laajan aineiston joukosta löytyy myös kirjeenvaihtoa, minkä joukossa on kolme Heikki Meriläisen kirjettä Minna Canthille vuosilta 1889 - 90.


Heikki näyttää ilahtuneen kovasti saatuaan kirjeen ystävältään Minna Canthilta, eikä sitä vastauksessaan toukokuussa 1889 peittele. Hän sanoo olleen vähällä, ettei olisi ilosta hyppinyt kuin kukkopoika. "Onhan ystävyys sen lajista tavaraa, jota kaipaa kaikkein kurjinkin olento. "


Heikki sivuaa kirjeessään mm. Minnan ja itsensä saamia palautteita. Hän toteaa kiitosten olevan kohottavia ja moitteiden tuntuvan pahalta. Kritiikkiä oli tiemmä tullut, molemmille. Heikki kirjoittaa: "Semmoinen on vielä maailma, että joka tahtoo hyvää tehdä, niin sen täytyy heittäytyä kaikkeen lokaan poljettavaksi."


Heikki kertoo, että kesäkuun keskipaikkeilla on hänen luonaan tulossa käymään neiti Lyydi  Stenbäck (LS oli Heikin kirjailijan uran inspiroija), joka matkustaa Kuopion kautta ja "varmaan aikoi käydä teitä tervehtimässä". 


Heikki houkuttelee Minnaa irrottautumaan matkalle Lyydin seuraksi. Teuvo Pakkalakin oli kuulema tulossa käymään Heikin luona juhannuksen edellä...


"On hauska sentään kuulla, että Korpelan Tapani (Heikin uusin kirja) teitä miellyttää", Heikki toteaa. ( Tututkin tapasivat teititellä toisiaan ). Hän haikailee vielä kirjeessään mm., että Kauppis Heikkiäkin olisi hyvä tavata.


Lokakuun lopulla 1889 Heikki on taas iloinen kirjeenvaihdon elpyessä. Hän kertoo, ettei ole  muilta töiltään lainkaan ehtinyt kirjantekemisen toimeen tarttua. Jouluun asti oli jälleen muita töitä tiedossa.


"Joululta taas lähen hiihtelemään Kalevan syntymäkankahia ( kansanperinteen ja taikojen keräysretki ) ja sillä tiellä menee kuitenkin maaliskuuhun. Siltä retkeltäni jos terveenä palaan, niin silloin vasta käännän sukseni Kuopioon päin."


Heikki toivoo, että Minna sattuisi tuolloin olemaan kotona ja pääsisi vähänkin irti muista toimistaan eli tulisi tilaisuus jutteluun. Heikki toivoo pääsevänsä silloin tulevana kevättalvena taas ystävänsä (ja varmaankin myös innoittajansa) tykö Kuopioon.


Kirjeessään Heikki toivoo myös, että hän ehtisi käydä toimeen uusimman kirjahankkeensa Pietolan tyttöjen kanssa. Hän kertoo, että vaikka tulevalla kirjalla ei olisi muuten merkitystä "meidän pienelle kirjallisuudellemme", hän soisi näiden yhdeksän orvoiksi jääneiden tyttöjen  tarinan tulevan tunnetuksi.


(Kirjalliset ja kulttuuripiirit taisivat olla tosiaan melko pieniä 1800-luvun lopulla ja uuden vuosisadan alussa, ainakin itäisessä ja pohjoisessa Suomessa. Useimmat kirjailijoistakin   näyttävät tunteneen toisensa.) 



Heikki Meriläinen rakensi vanhuuden talonsa Paltamon
Peltoniemeen, Mieslahteen, Oulujärven rannalle. 

Talo on säilytetty hienossa kunnossa.
"Iloiset Pietolan tytöt haastelevat kieltä, semmoista, jota heidän soisin juttelevan suuremmallekin kuulijakunnalle", Heikki maalaili kirjeessään. Pietolan tytöt olivat kirjailijan mielessä osoitus siitä, että naisilla on "kykyä ja kuntoa itsenäiseen elämään yhtä hyvin kuin miehilläkin".

Kirjeessä Heikki kertoi olevansa Kajaanin lähellä  Oulujärvellä kalastamassa, missä hän aikoi olla jäitten tuloon asti. Kalaa sai melkein mielikseen, mutta ilmat olivat lokakuun lopulla kovin kylmiä. Heikki lähetti terveisiä myös Minnan tyttärille Ellille ja Hannalle.


Kolmannessa Canthin arkistossa säilyneessä kirjeessään seuraavan vuoden elokuussa 1890 Heikki kertoo Minnalle kuulumisiaan. Tästäkin kirjeestä heijastuu, että uskonnollisuus oli edelleen lähellä Sotkamon miehen sydäntä. Niin näyttää olleen, vaikka Heikin lapsuuden kokemuksen ankaran körttiläisessä kodissa olivat olleet lähinnä kauheita.


Heikki kirjoittaa haluavansa käydä taas Kuopiossa ja muistelee Puijon rinteitä. Hän kertoo olevansa taas niin talonsa töissä kiinni, ettei oikein muuhun jouda. Tämä oli tyypillistä kuokan, kirveen, sepän vasaran ja kynän miehelle.


***


Muistolaatta Peltoniemen
talon seinässä.

Maaseudun miehen oli perheelleen leipä tienattava ja enimmäkseen se oli otettava maasta, karjasta ja järvestäkin.  Epäonnikin tuli Heikille taloasioissa usein tutuksi, mikä vain teetätti töitä entistä enemmän. Kirjoittamiseen ei voinut keskittyä likikään silloin, kun olisi halunnut.


Kirjailijan töistä Heikki kyllä tienasi, varmasti myös runsaista lehtikirjoituksista, mutta niistä tuloista oli eniten apua vasta vanhuusvuosina. Kansanperinteen ja taikojen keräyksestä, koko siitä huimasta urakasta, taisi tulla lähinnä kulukorvauksia. Aikanaan Heikki sai sitten eläkkeen, jota puuhaamassa on mm. tuttu kainuulainen mies, nimeltä Eino Leino.


Heikin kirjeet Minna Canthille: Kirje 23.5.1889,  kirje 27.10.1889 ja kirje 13.8.1890.



***