Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi Heikki Meriläisestä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi Heikki Meriläisestä. Näytä kaikki tekstit

20.5.2018

Taikojen ja häiden aikaa


Keskikesä. Edward Robert Hughes, 1908.


Kesäpäivän seisaus ja juhannus ovat tätä kirjoittaessa vain kuukauden päässä. Juhannus ja sen seutuvilla loistava täysikuu ovat ihan parasta kasvun, lemmen, tehokkaiden taikojen ja runojen aikaa. 

Juhannus ja koko sydänkesä on myös maagisen häähuuman kausi. Häissä liittyvät toisiinsa paitsi hääpari, myös laajemmin ajateltuna morsiamen ja sulhasen suvut, kuvainnollisesti esi-isien ikiaikaisista hämäristä asti.

Kun Suomen kansan syvistä juurista puhutaan, muistellaan vanhoja, kalevalaisia juuriamme. Häät olivat tärkeässä osassa entisajan kansan elämässä, joten ikivanhoja häälauluja ja -runoja löytyy kahmalokaupalla.

Väinämöisen perinne lauluineen, loitsuineen ja taikoineen eli kylissä oikeasti viime vuosisadalle asti. Vieläkin voi jossain kaukana kuulla kanteleen helähdyksen, joku vanhimmista muistaa vielä omien vanhempiensa kertomuksia tietäjien ja taikojen maailmasta, laulujakin. Ennen kaikki tässä maailmassa oli yhtä suurta mysteeriä.

***

Seuraavat kalevalaiset runot tai häälaulut tallensi keräysmatkoillaan mm. taikojen ja loitsujen Lönnrotiksi luonnehdittu kirjailija, tarmokas kansanperinteen kerääjä, raudan takoja ja viljelijä Heikki Meriläinen vuonna 1889. 

Ensimmäisen runon laulaja oli Oleksei Tareijeff, sieltä jostain Meriläisen monilta keräysmatkoilta. Häälaulu on taltioitu Venäjän Karjalasta , Suvanto-nimisestä kylästä. 



Häälaulu sulhaiskansan tullessa

Luulin tuulen tulleheksi,
Pinon pystyn viereväksi,
Syövärin karehtivaksi.
Mi tuo väki tulevi
Saksan salmilla syvillä,
Vienan väljillä vesillä?

Väki on vävyn väkeä.
Mistä tunsit vävyn väeksi?
Tunnen puusta, tunnen maasta,
Tunnen virpi vierahasta:

Ei ole vävy eillimmäinen,
Eikä ole vävy jälkimmäinen,
Vävy on mustalla orolla,
Lentävällä liepyellä,
Kantavalla kaprehella,
Apen saamilla pihoilla,
Anopin asettamilla.

Kuusi on kullaista käköistä
Vempelillä kukkumassa,
Kaksi on ranta rastahaista
Rahkehilla raukumassa,
Seitsemen sini otusta
Sepäsillä seisomassa.

Laseppas vävyn oronen
Käillä kinttahattomalla,
Sormella nimettömällä,
Polvea vasten vasenta
Sulkkusista suitsiloista,
Vaskisista valjahista,
Rautasista rahkehista.

Piehtaroita vävyn oro
Piehtaroijulla pihalla,
Astuttele vävyn oro
Kultaista kujoa myöten,
Hopejaista tietä myöten.
Juottaos vävyn oroista
Heikkujasta hettehestä,
Läikkyvästä lähtehestä,
Ku talvet sulana seisoo,
Herasena herhottavi.

Vieköä vävyn oronen
Tallihin takimmaisehen,
Soimelle sopivimmalle,
Sitokkoa vävyn oronen
Rinnoin risti renkahasen,
Patvisehen patsahasen.

Sukikoa vävyn oroista
Sirkun luisella suvalla,
Apatelkoa vävyn oroa
Lestyin leivin, pestyin kauroin,
Survotuin suvirukehin.

Ei vävy tule tupahan
Ilman uksen ottamatta,
Kamoan korottamatta,
Soppiseinän sortamatta,
Otsaseinän ottamatta,
Sivuseinän siirtämättä.

Otsaseinä on osmonluinen,
Soppiseinä sorsanluinen,
Peräseinä petranluinen,
Sivuseinä sirkunluinen,
Patsas on parasta puuta,
Latet on meren latanen,
Laki lahnan suomuksinen.

Jo vävy tuli tupahan
Ilman uksen ottamatta,
Kamoan korottamatta,
Soppiseinän sortamatta,
Sivuseinän siirtämättä.

Istutelkoa vävyä
Selin seineä sinistä,
Rinnoin ristirahvahasen.
Tuokoa tulta tuohisella,
Temmatkoa tervaksella.

Tuli on tuohinen rämäkkä,
Savu musta tervaksessa.
Tuokoas tulta tuohuksella,
Vahasella valkeaista.

Tuotiin tulta tuohuksella,
Vahasella valkeaista.
Katsottihin vävyn kasvot,
Vävyn silmät sirkittihin,
Sinisetkö vävyn silmät,
Sinisetkö vai punaset.
Ei siniset, ei punaset,
Vaan oli vaahen valkeuiset.

Vuotas, katson kaiken kansan!
Kuni on metsä huutehessa,
Niin on kansa haljakassa.
Vuotas, katson kaiken kansan!

Mist' on saatu saaja nainen?
Ilmalta heleä heinä,
Maalta marja mantsikkainen.

Mist' on otettu ollallinen?
Kylän onni ollallissa.
Mistä pantuna patvaska?
Mieron paras patvaskana.

Kaksin joutsenet joella,
Sukkaset on saajan naisen;
Kaksin hanhoset haolla,
Saappahat on saajan naisen.
Keksii pilven taivahalta,
Vävyn suuri soapkahinen
Puhki pilvistä puhuvi,
Läpi metsän läiköttävi.


"Nyt kuin tämä edellä kirjoitettu on kaikki laulettu, niin ollallinen ottaa sulhasen päästä hatun ja panee hääpirtin periseinään naulaan, joka naula on varsin sitä vasten laitettu sinne ylemmäs kaikkia nauloja. 

Tämä sulhasen lakki pietään siinä liikuttamatta koko häitten aika, aivan siksi kunnes sulhanen morsiamensa kanssa ovat menemässä rekiinsä lähteäksensä kotiinsa, niin silloin ollallinen ottaa sulhasen lakin siitä naulasta ja itkijäin lähtöitkuja itkiessä painaa sulhasen päähän."


***

Toinen häälaulu on sulhaselle, kun morsianta laitetaan. Laulaja Moaria Polokjovna, hän oli kuullut sen nuorena Jyskyjärvessä. HM, Suopassalmella, taltioitu vuonna 1889.


Häälaulu, joka lauletaan sulhaselle, kun morsianta laitetaan lähtemään.



Mitä istut, isäs' poika,
Valvattelet, maan valio?
Et istu isäs' hyvyyttä,
Etkä pöyvän puhtahutta,
Etkä pirtin valkeutta,
Etkä sintsin siivoutta,

Istut impyön hyvyyttä,
Vedessä. Albert Edelfelt, 1890.
Kanan marjan kaunehutta.
Istuit viikon, istu vielä.
Anna, peiponen peseikse,
Anna, sotka suoriaikse,

Jo on jalka kengitetty,
Toinen kengitettävänä;
Yksi on käsi hiemotettu,
Toinen hiemotettavana;
Puoli on päätä palmikolla,
Toinen palmikoitavana.

Mäne nyt myötäh, myöty neiti,
Kansah, kaupattu kananen,
Rakas kuin olit rahoihin,
Käpäs käen annantahan.

Sulho viljon veljyeni,
Isäs kanta kaunokainen,
Elkyö meijän kanaista,
Meijän niemen neitokaista
Sillan päissä seisotelko,
Vajojen päissä valvotelko!

Elkyö meijän kanaista,
Meijän niemen neitokaista
Viekö vehka huhmarelle!
Vieköä meijän kanaista,
Meijän niemen neitokkaista
Paksun purnun partahalle,
Paksun leivän paistantahan.

Jo sanoin tänä syksynä,
Tuikutin tänä talvena
Neion valta vanhemmalle:
"Loatikaamme piilo pirtti,
Piilo pirtti, piilo sintsi,
Piilo pikku ikkunaiset,
Kussa neittä piilotella,
Kanaistamme kasvatella;

Pah' on neitonen salata,
Hius pitkä piilotella."
Pyyhin pikku pirttiseni,
Lakasin on lautsaseni,
Tina tippui lehtisistä,
Vaski valui varpusista.

Läksin ulos utusena,
Sain pellolle savuna,
Kumartime kuutamelle,
Käänin päätä päivyelle:
Kuuhut mulle kultasia,
Hopeoita päivyöinen.

***

Ja vielä kolmas häälaulu, kun vauhtiin päästiin: Heikin taltioima Tatjana Ivanovnalta Valasjoen kylästä, tämä oli oppinut tämän äidiltään:



Merellä. Albert Edelfelt.


Kylä vuotti morsianta

Kylä vuotti morsianta.
Minä uutta miniätä.

Aivoin tänä huommenessa
Käännin pääni päivän alle,
Luonnin pääni luotehelle:

Tuolla puolen tumman salmen,
Sivulla meren sinisen
Savu paksulta pakeni,
Pilvenä pitojen tuohku.

Katsoin laajalle lahelle,
Meren sintävän selälle:
Vene on meren selällä,

Uusi pursi purjehtivi
Saksan salmilta sulilta,
Uilovilta aaltosilta,
Ukon saamilta teloilta,
Vanhemman varustamilta.

Kävitkö tiesi tervehenä,
Matkas' kulit myötyrinä?
Eikö ollut noita nuolinensa,
Tietäjä teräksinensä?

Itse olin noita nuolineni,
Tietäjä teräksineni,
Velho veitsi rautoineni.

Mistä on saatu saajan nainen,
Mistä on tuotu tuojan nainen?

Tuolta on tuotu tuojan nainen,
Tuolta saatu saajan nainen
Ulko puolta Uuven linnan,
Takoa Tanilan linnan.

Kasvoi marjana mäellä,
Puolukkana kankahalla.
Soapka on suuri saajan naisen,
Kuni pisty pilven kokka,
Saajan naisen silmät sirkut,
Kuni tähet taivahalla,

Saappahat on saajan naisen,
Kuni hanhoset havolla,
Sukat sillä valkejaiset,
Kuni joutsenet joella.

Sujui suuret Suomen sillat,
Vinkui Viipurin veräjät
Saajan naista saatajessa,
Tuojan naista tuotaessa.

***

Ylle laitetut Heikki Meriläisen taltioimat runot, joita kertyi yhteensä yli tuhat, on kopioitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta. Suomen kansan vanhoista runoista on pääosa peräisin Kansanrunousarkistosta.

Runojen lisäksi Heikki taltioi paljon taikoja, loitsuja, lauluja, myös lasten lauluja, arvoituksia, yms. Toistaiseksi vain runoja ja lauluja löytyy netistä.

LINKKI, skvr, vie kalevalaisten runojen verkkopalveluun, monien kerääjien taltioimiin kansanperinteen aarteisiin. 

Sinnikkäät kerääjät kävelivät, hiihtivät ja soutivat tiettömiä salomailta pitkin poikin Suomea, Ruotsia, Lappia, Kainuuta ja Venäjän Karjalaa 1800-luvun aikana keräämässä kansanperinnettä. Se onnistui sopivasti ennen kuin kaikki silloin tunnetut vanhat tietäjät ja laulun taitajat soutivat Tuonelan joen taakse.

Sieltä vain Suomen kansan vanhoista runoista sopivia juhannus- ja hääveisuja etsimään! 



Kesäyön tanssi. William Blake, 1786.


***